Blogi

Maailmankiertue 2015-2016

Viimeiset pari kuukautta on ollut tiukaa reissaamista paikasta toiseen. Ensin EM-kilpailut Israelissa, sen jälkeen pari lyhyttä visiittiä Tampereelle. Joulukuun 19. matka starttasi sitten reilun 6:n viikon kiertue jonka tavoitteena oli saada kevätkausi hyvin käyntiin treenien osalta, tutustua Rion Olympia kaupunkiin ja saada uusia ajatuksia treenaukseen. Kiertueen ensinmäinen etappi Floridan Tampassa ja Miamissa sujui hyvin. Vuodenvaihteeseen […]

Published on: 28 tammikuu 2016
Posted by: admin

”Astmatesteistä sydänleikkaukseen”

Viimeiset viikot ovat olleet treenien puolesta hyvää perusarkea, mutta terveyspuolella on tapahtunut senkin edestä! Olen kärsinyt erilaisista astmaoireista jo pidempään. Oireet ovat pahentuneet hiljalleen ja nyt vajaa 10kk ennen Olympialaisia asia päätettiin selvittää perusteellisesti. Astmatestit puhalluskokeineen ja viivajuoksuineen tehtiin Tampereella UKK-instituutissa. Ennen koetta otettiin sydänfilmi levossa ja kuten ennenkin, kaikki oli kunnossa. Matalat huippu-urheilijan sykkeet. Ennen […]

Published on: 12 marraskuu 2015
Posted by: admin

Nyt rakennetaan POHJIA

Kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Kolmas treeniviikko menossa ja uinti kulkee ihan mukavasti. Kuten edellisessä blogissa kerroin, tällä kertaa aiheena on pohjien rakentaminen.  Pohjilla tarkoitetaan yleensä sitä perustaa mille kauden mittaan rakennetaan huippukuntoa. Toisaalta usein pohjien rakentamisella tarkoiteteen kelauspainotteista treeniä, jota jatketaan lähes koko kausi aina viimeistylyyn asti ja perusteluina usein kuulee että täytyy kelata […]

Published on: 15 syyskuu 2015
Posted by: admin

Uusi kausi – uusi ryhmä!

Kausi 2015-2016 on käynnissä ja ensimmäinen treeniviikko takanapäin. Tällä kertaa liikkeelle lähtö tapahtui ilman kevennyksiä eli takana on nyt 6 treenipäivää ja 10 treeniä. Tässä vaiheessa voi sanoa jo monen asian muuttuneet viime kaudesta. Jos viime vuonna ryhmän kokonais vahvuus oli noin 10 uimaria ja keskimääräinen treenivahvuus 3-5 uimaria on tällä viikolla useissa treeneissä ollut […]

Published on: 7 syyskuu 2015
Posted by: admin

Kesäkuun kisakiertueelta oppeja MM-Kazaniin!

On taas se aika vuodesta kun kansainvälinen kisakausi on kuumimmillaan Euroopassa. Kovia kansainvälisiä kilpailuja riittää joka viikonlopulle ja osittain viikollekin. Oma kisakiertueeni alkoi tällä kertaa Portugalin Coimbrasta, jossa tulokset olivat hyviä suhteessa viikon kuormitukseen ja tuntemuksiin kropassa. 50m vapaauinnissa alkuerissä todella raskaalla uinnilla 22,60 ja illan finaalissa jo hieman kevyemmin 22,39. Toisessa lajissa 50m rintauinnissa […]

Published on: 14 kesäkuu 2015
Posted by: admin

Puoli vuotta Espanjassa

Olen vuodesta 2006 lähtien leireillyt ja kisannut Espanjassa yhteensä jo yli 30 viikkoa. Uinnin harjoituskeskukset sijaitsevat yleensä turistirannikoilla ja leireillä asummekin yleensä perinteisissä rantalomakohteiden turistihotelleissa. Kun leirivuorokausia kertyy tarpeeksi alkaa jossain vaiheessa tietyt jatkuvasti toistuvat äkkiseltään pieniltä tuntuvat puutteet tuntua itseään suuremmilta. 

Ensinmäisenä itsellä alkoi tökkiä espanjalainen hotelliruoka. Ensinmäisillä viikon leireillä oli luksusta päästä notkuvan […]

Published on: 3 maaliskuu 2015
Posted by: admin

Vauhdikasta syksyä!

Syyskausi on edennyt monella tapaa vauhdikkaasti. Vasta äsken viettelin kesälomaa ja starttailin uutta kautta, mutta nyt herkistellään jo vauhdilla kohti syyskauden huipennusta lyhyenradan MM-kilpailuita. Toisaalta vauhtia on riittänyt kilpailuissakin. EM-kisojen jälkeen Masters kisoissa on syntynyt pari maailmanennätystä ja yleisessä sarjassa pari viesti SE:tä. Syksyn suurin ilonaihe on ollut rintauinti, jossa vauhti on parantunut kilpailu toisensa […]

Published on: 18 marraskuu 2014
Posted by: admin

SE ja ME viikonloppuja

Kahden viikonlopun kisaurakointi on päätöksessä. Viime viikonloppu kului Oulun GP-kilpailuissa ja vauhti oli kauden vaiheeseen nähden lupaavaa. Lauantaina 100vapaauintia aikaan 48,50 ja 50perhosessa kovin tekstiilipuku noteeraus 24,23. Viestissä korjailimme SE-lukemia kahdesti, parannusta viimevuotiseen kertyi yhteensä lähes sekuntti! Sunnuntaina parasta antia oli 100m rintauinti. Rinuli kulki vauhdikkaasti jo lauantain 50metrisellä, joten sataselta oli lupa odottaa hyvää […]

Published on: 26 lokakuu 2014
Posted by: admin

Vauhti päällä – Savossa ja Maailmalla

Pieksän Kuuttien ja Varkauden uimareiden uimarit vetivät 50m perhosta Riku Pöytäkiven tuoreen SE ajan 23,14 kunniaksi!  Syyskausi on pyörähtänyt mukavasti käyntiin. Viime viikon suurinta antia altaassa oli pari teknistä oivallusta, toinen starttiin ja toinen ensinmäisiin käsivetoihin. Molempia juttuja on nyt ajettu sisään muutamissa treeneissä ja tulos alkaa näkyä jo ajoissakin. Tänään iltapäivällä uimme useita 25m […]

Published on: 7 lokakuu 2014
Posted by: admin

Kuinka paljon on tarpeeksi?

Loma, of season vai ylimenokausi? Kerran vuodessa, kun kausi saadaan päätökseen, urheilijoilla on yleensä hieman pidempi tauko treeneistä. Itsellä tämä kyseinen jakso, jota nimitän nyt kesälomaksi on menossa parhaillaan. Itse ajattelin lomailla yhteensä 2-3 viikkoa. Ensimmäinen ja toinen viikko vierähtivät niin vauhdilla erinäisiä uintiin liittyviä asioita hoidellen, että tämä kolmaskin viikko tulee tarpeeseen. Tämän viikon […]

Published on: 15 syyskuu 2014
Posted by: admin