Poliitikko

Ari-Pekka Liukkonen
Syntymäaika ja paikka: 9.2.1989 Pieksämäki
Asuinpaikka: Jyväskylä (vuodesta 2005 lähtien)
Ammatti: Olympiauimari
Puolue: Vihreät
Luottamustoimet:
* Kaupungin valtuutettu 2017->,
* Kulttuuri- ja Liikuntalautakunnan vpj.
* Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) Hallituksen jäsen
* Valtion liikuntaneuvoston varajäsen 2019->

Omin sanoin

Liikunta ja urheilu, arkkitehtuuri ja kaupunki suunnittelu, siinä keskeisimmät minua kunnallispolitiikkaan ajaneet kiinnostuksen kohteet.
Vastuullinen taloudenpito ja pitkäjänteinen kaupungin kehittäminen ovat myös tärkeitä päätöksentekoani ohjaavia tekijöitä. Kun päätöksenteko on väkisinkin hidasta, on syytä tehdä se huolella ja katsoa myös riittävän kauas tulevaisuuteen.

Päätyöni urheilijana on opettanut paljon. Urheilun parissa olen toistuvasti törmännyt tilanteisiin, joissa homma ei toimi ja jotain pitäisi tehdä. Tämän jälkeen löydän yleensä itseni tilanteesta, jossa olen tavalla tai toisella viemässä asiaa eteenpäin paremman lopputuloksen aikaan saamiseksi. Samasta asioiden eteenpäin viemisestä on pitkälti kyse myös kaupunginvaltuustossa, joka päättää mihin suuntaan Jyväskylän yhteinen laiva tulevaisuudessa seilaa.

Vapaa-ajalla seuraan urheilua ja erilaisia rakennusprojekteja ympäri maailmaa. Kavereiden kanssa kierrän luontopolkuju, pelaan frisbeegolffia tai käyn ulkona syömässä. Sauna on paikka jossa todella rentoudun.

Tuumasta toimeen

2017-2021 valtuustokaudella aikaansaatua mm.

– Uimahallien vuosihuoltojen porrastus kesäaukioloaikojen laajentamiseksi myös heinäkuulle. (oma aloite, toteutunut kesä 2019)
– Kaupungin virka-ajoon käyttämät autot kuntalaisten käyttöön virka-aikojen ulkopuolella (Oma aloite, toteutunut leasing sopimusten korvautuessa yhteiskäyttöautoilla 2020 keväästä alkaen)
– Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden täysimääräinen palauttaminen. (Vihreiden ym. aloitteesta. Toteutunut 8/2019)
– Liikuntapääkaupunki tavoitteiden nostaminen kaupunkistrategiaan. (valtuuston laajalla yhteistyöllä)
– Lukuisia asemakaavoja tiiviimmän kaupunkirakenteen ja pyöräily-ystävällisemmän Jyväskylän kehittämiseksi. (valtuusto)
-Runkolukittavat pyörätelineet liikuntapaikoikoille ja kulttuurilaitoksiin (oma lautakuntakysymys, toteutunut ainakin Hippoksen ja AaltoAlvarin osalta 2020)

Vielä työnalla mm.

– Kaupungin tulopohja on saatava kuntoon. (Elinvoimaiset Jyväskylään investoivat yritykset ja sitä kautta syntyvät työpaikat ja verotulot ovat elinehto Jyväskylän kasvulle ja kehitykselle.)
– Hippos 2020 hankkeen maaliin saattaminen
– Korkeanrakentamisen hankkeiden toteuttaminen osana keskustan täydennysrakentamista. (Ensinmäiset  tornitalot kaavoitettu talvella 2021)
– Pyöräilyn laatukäytävien ja laadukkaan pyöräpysäköinin toteuttaminen (osittain toteutunut/rakenteilla/suunnitteilla)
– Kulttuuritoimijoiden tilojen saattaminen 2020-luvulle. (Osa peruskorjaushankkeista etenee investointisuunnitelmissa, mutta päätökset musiikkisalista ja Lyseorakennuksen odottavat yhä vuoroaan)
-Koronakriisin jälkien korjaaminen, (talouden tasapainottaminen, työllisyys ja ”mielenterveyspommin” purkaminen)  

Kuvan pyörätelineet on sittemmin korvattu runkolukituksen mahdollistavilla telineillä.