Kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Kolmas treeniviikko menossa ja uinti kulkee ihan mukavasti. Kuten edellisessä blogissa kerroin, tällä kertaa aiheena on pohjien rakentaminen. Pohjilla tarkoitetaan yleensä sitä perustaa mille kauden mittaan rakennetaan huippukuntoa. Toisaalta usein pohjien rakentamisella tarkoiteteen kelauspainotteista treeniä, jota jatketaan lähes koko kausi aina viimeistylyyn asti ja perusteluina usein kuulee että täytyy kelata tai rakentaa pohjia, jotta palautuminen nopeutuu ja jotta seuraavalla kaudella voidaan taas treenata enemmän ja kovempaa (jotta voidaan taas treenata enemmän seuraavalla kaudella jne.)
Näitä pohjien rakentelijoita riittää niin Suomessa kuin maailmallakin. Menestys on ollut vaihtelevaa, mutta voidaan todeta että osalla tulosta tulee tälläkin tyylillä. Toisaalta herää kuitenkin kysymys onko järkevää treenata tietyllä tavalla vain siksi että voisi treenata tulevaisuudessa enemmän kyseisellä tavalla? Eikö kauden päätavoitteena pitäisi kuitenkin olla uida mahdollisimmat kovaa vauhtia päälajissa kauden pääkilpailuissa? Kuinka paljon on tarve käyttää työtunteja pohjien ja esimerkiksi hapenottokyvyn kehittämiseen, jos uimari ei päälajissa hengitä kertaakaan tai jos päälajina on vaikkapa 50-100m rintauintia, jossa pitkällä radalla saa hengitellä ihan riittävästi kunhan POHJAT nopealle uimiselle on rakennettu huolella.
Tälläkin kaudella SprinttiTallissa rakennetaan POHJIA nopeudelle. Kyseessä ei ole viralliset SprinttiTallin johtokunnan tekemät linjaukset, vaan omaa tulkintaani siitä mille askelmerkeille kova tulos tällä kaudella rakentuu. Kun yksinkertaisimmillaan uintinopeudessa on kyse vetopituudesta ja vetotiheydestä, on treeneissä luotu pohjia siihen että näissä ominaisuuksissa tapahtuisi kehitystä. Treeneissä on esimerkiksi uitu paljon erilajien tekniikoita. Erilaisten hidasvauhtisten tekniikkadrillien sijaan on uitu reippaampaa kisavauhtien tuntumassa olevaa vauhtia keskittyen johonkin tekniikan osa-alueeseen ja omien vahvuuksien löytämiseen/vahvistamiseen. Kisavauhtisten tekniikkatreenien pointti tulee hyvin esiin esimerkiksi rintauinnin tekniikkaa mietittäessä. 50metrin rintauinti on esimerkiksi vartalonkäytön ja rytmin osalta lähempänä 50m perhosuintia kuin 200m rintauintia. Toisaalta moni 50m rintauimari ui/liu’uttelee vuoden aikana jopa satoja kilometrejä rintauintia joka vauhdiltaan on jopa Pace 200m vauhtia hiljaisempaa.
Kisavauhtisten tekniikka osioiden lisäksi alkukausi on pitänyt sisällään monipuolista nopeusharjoittelua. Rintauinti treenissä tekniikka sarjan lisäksi on uitu P50-P100vauhtista rintauinti myös muissa sarjoissa, delffaritreenissä kantava teema on ollut delffarit ja muu jalka työskentely. Yhdessä treenissä on keskitytty startin ilmavuuteen, toisessa vapaauinnin potkulla tuotettuun käsivedon tukeen. Kaiken kaikkiaan treeneissä on uitu lähinnä kisavauhteja, mutta matalatehoisempaakin on väliin silloin tällöin mahtunut.
Nuo matalatehoiset osuudet ovat olleet kuitenkin lyhyitä ja ajatus on pysynyt niissäkin mukana. Lähinnä matalavauhtisempi uinti on liittynyt alkuverraan tai enenmmän tai vähemmän vapaaehtoisiin loppuverroihin. Näiden lisäksi muutamissa treeneissä ajatus on ollut uinnin taloudellisuudessa, eli energian käytön ja vedenvastuksen minimoinnissa. Näissä sarjoissa uintivauhdit ovat olleet alhaisia ja rentoutta on haettu esimerkiksi liittämällä uintiin tai uinnin alkuun hengenpidätys tai vastaavaa tekijä, jolla kroppaa saadaan rentoutettua ja ylimääräiset kuluttavat tekijät minimoitua ja taloudelisuus maksimoitua.
Yksi oleellinen teema on myös ollut taktinen uiminen. Suuressa osassa sarjoista vauhdit on määritelty melko väljästi ja uimareille on vapaus soveltaa vauhteja parhaaksi katsomallaan tavalla. Jos sarjassa vedetään kuusikierrosta ja jokaiselle kierroksella viimeinen 50m kiihtyy maksimiin, voi kestävyyden kautta uintia rakentava uimari uida alustalähtien kohtuullisen kovaa, kun taas sähäkämmät sprinttterit satsaavat kiihdytykseen ja aloittavat finstat mieluummin I/II-alueelta ja kiihdyttävät finstojen loput täyteen vauhtiin. Alkuvauhdilla ei ole niinkään merkitystä kunhan sarjan taktinen tavoite eli vahva lopetus toteutuu ja uimarin kokonaiskuormitus treenissä on riittävä.
Nämä siis omia ajatuksiani siitä, kuinka SprinttiTallissa rakennetaan pohjia, eli valmiuksia uida kovaa kun sen aika talven kynnyksellä koittaa LRSM- ja LREM-kisoissa.